sunnuntai 24. toukokuuta 2015

HMAC:n junnuilla hyvä tsemppi vyökokeessa, sen jälkeen juhlittiin kauden päättäjäisiä!

Tänä Helluntaina oli seitsemällä  Juniori-hapkidolaisella kevään viimeinen koitos edessä, kun kauden viimeinen graduointi pidettiin HMAC:llä. Vyökokeessa nähtiin tällä kertaa kelta- kelta-vihreä-, vihreä- ja sini-vihreä-vöisiä Junioreita, jotka ovat treenanneet jo vuosia HMAC:llä. Ja päivä todisti, ettei treeni ole mennyt hukkaan vaan hyvää tekemistä nähtiin kaikilta, erityisesti kaatumisissa oli tapahtunut huimaa kehitystä! Tässä muutama kuva tapahtumasta:









Kaikki Juniorit esittivät sen verran vakuuttavaa Hapkido-tekniikkaa ja asennetta vyökokeessa, ettei ketään tarvinnut hylätä tällä kertaa! Onnittelut kaikille uuden vyön tai siirretyn vyön ansainneille, tästä on hyvä jatkaa elokuussa treenausta!

Heti vyökokeen jälkeen aloitettiin Junnujen keväkauden päättäjäistreenit, joissa alkulämpöjen jälkeen pelattiin "Hapkido-palloa" joukkueittain, kummankin joukkueen tehdessä aktiivisesti maaleja :) Tästä jatkettiin pienryhmissä seminaari-tyylistä treenausta, joissa rasteina olivat erikoiskaatumiset, maassapuolustautuminen, erilaiset potku- ja lyöntikokeilut sekä puolustautuminen mailaa vastaan. Jokaisella rastilla vietettiin aikaa n. 15 minuuttia ja sitten kierrettiin kokeilemaan toisia asioita. Loppuu leikittiin "keisaria", tällä kertaa keisareina tosin olivat pallot, joita suojeltiin antaumuksella!



Koostevideo Junnujen päättäjäisistä löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=J5zWJpCnvBM&feature=youtu.be 

Treenin jälkeen oli vuorossa Ellun kiitos-puhe kuluneesta kaudesta sekä kevätkauden reilujen ja aktiivisten treenaajien palkitseminen. Tällä kertaa palkinnot keräsivät itselleen Samu Joensuu ja Samuel Korhonen, onnittelut molemmille.

Kiitos kaikkille Junnuille, huoltajille ja muille onnistuneesta ja vauhdikkaasta keväästä 2015! Tästä on hyvä jatkaa syksyllä ja viemään toimintaa edelleen eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti